Arabia on ihmiskunnan historian vaikutusvaltaisin seemiläinen kieli

Arabian kieli on yksi ihmiskunnan historian vanhimmista, laajimmalle levinneistä ja vaikutusvaltaisimmista seemiläisistä kielistä. Sen historia liittyy läheisesti Arabian niemimaan kulttuuriseen kehitykseen ja huipentui maailmanlaajuiseen leviämiseen islamin nousun myötä. Neljän vuosituhannen aikana tapahtunut kehitys, jota kodifiointi ja järjestelmällinen kielentyö ovat muovanneet, teki arabiasta ilmaisuvoimaisen kielen, joka yhdistää tieteitä ja kulttuureja.

Arabia on yksi maailman vanhimmista yhä elävistä kielistä, ja se kuuluu afroaasialaisen kielikunnan keskiseemiläiseen haaraan. Se kehittyi tuhansien vuosien aikana Pyhän Koraanin kieleksi ja yhdeksi maailman puhutuimmista kielistä. Seuraavassa esitetään kattava historiallinen katsaus sen kehitykseen:

1. Varhaiset alkuvaiheet (noin 3000–1000 eaa.)

• Arabian kieli kuuluu luoteis-/eteläseemiläiseen haaraan, joka on osa afroaasialaista kielikuntaa ja johon kuuluvat myös heprea, aramea, akkadi ja amhara.

• Kielitieteilijät katsovat kaikkien seemiläisten kielten polveutuvan yhteisestä kantakielestä, jota kutsutaan protoseemiksi.

• Ajan myötä arabia eriytyi vähitellen muista seemiläisistä kielistä, mutta säilytti samalla monia alkuperäisiä ominaisuuksiaan.

• Muinaisen arabian varhaisimmat piirtokirjoitukset ilmestyivät Pohjois-Arabiassa ja Syyrian autiomaassa, kuten musnad- ja nabatealaiset kirjoitukset, ja ne ajoittuvat ensimmäiselle vuosisadalle eaa. ja ensimmäiselle vuosisadalle jaa.

• Arabialaisen kalligrafian osalta nykyinen arabialainen kirjoitus kehittyi pääasiassa nabatealaisesta aakkostosta, joka puolestaan pohjautui arameaan.

2. Muinainen pohjoisarabia (1000 eaa.–300-luku jaa.)

Ennen klassisen arabian syntyä oli lukuisia arabian murteita, joista jäi kirjallisia todisteita. Niihin kuuluivat safaitti, thamudi, lihyan, dadan ja hasaitti. Nämä murteet olivat levinneet Pohjois- ja Keski-Arabiaan, ja niitä kirjoitettiin eri kirjoitusjärjestelmillä.

Yksi tunnetuimmista on Namaran piirtokirjoitus vuodelta 328 jaa. Sitä pidetään yhtenä vanhimmista Etelä-Syyrian teksteistä, joka muistuttaa läheisesti klassista arabiaa. Se on kuningas Imru’ al-Qais ibn Amrin hautakirjoitus. Sen merkitys perustuu siihen, että se on yksi varhaisimmista selvästi arabiaksi kirjoitetuista teksteistä, vaikka siinä on edelleen nabatealaisen kirjoituksen piirteitä tämän kehittyessä kohti arabialaista kirjoitusta.

3. Varhainen klassinen arabia (300–500-luku jaa.)

Tänä aikana arabialaisten heimojen keskuudessa alkoi muodostua yhtenäinen kirjakieli, erityisesti Keski- ja Pohjois-Arabiassa. Sen yhtenäistymiseen vaikuttivat useat tekijät, kuten:

• Arabialaisen runouden kukoistus.

• Ukazin markkinoiden kaltaisten kirjallisten markkinoiden synty.

• Qurayshin murteen laajempi leviäminen Mekan kaupallisen ja uskonnollisen merkityksen vuoksi.

• Retoriikan ja puhetaidon huomattava kehitys.

4. Esi-islamilainen kausi (500-luku–600-luvun alku jaa.)

Arabialaisten heimojen keskuudessa syntyi ”yhteinen kieli” kirjallisten markkinoiden, kuten Ukazin markkinoiden, ja vuosittaisten kokoontumisten seurauksena. Tämä kirjallinen vuorovaikutus sulautti eri murteet yhtenäiseksi standardiarabiaksi, jota käytettiin runoudessa ja puhetaidossa ja joka saavutti huippunsa pitkissä oodeissa. Arabia kohosi korkealle ilmaisuvoiman ja retorisen taidon tasolle, ja runous sekä puhetaito kukoistivat. Esi-islamilainen runous säilytti suuren osan arabian sanastosta ja kieliopista ja muodostui keskeiseksi lähteeksi kielen tutkimukselle.

5. Pyhän Koraanin ilmoitus (610–632 jaa.)

Pyhän Koraanin ilmoitus merkitsi ratkaisevaa käännekohtaa arabian kielen historiassa. Islamin nousu 600-luvulla jaa. oli kielen historian merkittävin tapahtuma, sillä Koraanin ilmoitus vakiinnutti Qurayshin murteen, teki siitä kaikkien muslimien virallisen ja normatiivisen kielen sekä yhtenäisti retoriset ja kieliopilliset säännöt. Näin ollen:

• Monet kielen säännöt vakiintuivat lujasti.

• Sen sanasto ja lauserakenne säilyivät.

• Arabiasta tuli islamin uskonnon kieli.

• Se edisti kielen leviämistä Arabian niemimaan ulkopuolelle.

6. Umaijadikausi (661–750 jaa.)

Islamilaisen valtion laajentuessa:

• Arabia levisi Levanttiin, Irakiin, Egyptiin ja Pohjois-Afrikkaan.

• Siitä tuli hallinnon ja virastojen kieli.

• Kielen sääntöjen vahvistamiselle syntyi tarve, kun ei-arabialaiset kansat kääntyivät islamiin.

Tänä aikana alkoivat:

• Diakriittisten pisteiden lisääminen kirjaimiin.

• Vokaali- ja sijamerkkien käyttöönotto Koraanin lukemisen helpottamiseksi.

7. Abbasidikausi (750–1258 jaa.)

Tätä aikaa pidetään arabian kielen kultakautena, jolloin:

Arabiasta tuli tieteen, filosofian, lääketieteen ja matematiikan kieli laajoilla alueilla abbasidikaudella ja al-Andalusissa. Kreikkalaista, intialaista ja persialaista perintöä käännettiin arabiaksi, ja eri tieteenaloja varten syntyi uutta terminologiaa.

Basraan ja Kufaan perustettiin myös kielioppikoulukuntia, laadittiin merkittäviä sanakirjoja ja retoriikan sekä runomitan tutkimus kukoistivat. Arabien sekoittuessa muihin kansoihin ja ei-arabien kääntyessä islamiin alkoi kuitenkin esiintyä ”lahnia” eli kielivirheitä. Kieliopin tieteellinen perusta luotiin, ja kauden tunnetuimpiin kielentutkijoihin kuuluivat:

• Abu al-Aswad al-Du’ali: Hän otti käyttöön diakriittiset merkit, jotka olivat vokaalimerkkien varhainen muoto.

• Nasr ibn Asim ja Yahya ibn Ya’mar: He ottivat käyttöön pisteet, joilla erotetaan toisistaan samankaltaiset kirjaimet, kuten b, t ja th.

• Al-Khalil ibn Ahmad al-Farahidi: Hän kehitti nykyiset vokaalimerkit —fatḥa, dhamma ja kasra— ja laati ensimmäisen arabian sanakirjan, Al-‘Ayn.

• Sibawayh: Hän kirjoitti teoksen Al-Kitāb, joka loi arabian kieliopin keskeiset perusteet.

8. Keskiaika (1200–1700-luvut)

Arabia säilyi tieteen, kirjallisuuden ja uskonnon kielenä laajoilla alueilla islamilaisessa maailmassa, vaikka sen poliittinen merkitys heikkeni joillakin seuduilla. Lääketieteen, tähtitieteen, matematiikan ja filosofian teoksia tuotettiin edelleen, ja paikallisia arabian murteita syntyi arabian kohdatessa eri kansojen kieliä.

9. Arabialainen renessanssi (1800-luku)

Osmanivallan aikaisen pysähtyneisyyden ja vakavan heikentymisen jälkeen 1800-luku toi mukanaan arabialaisen renessanssin, jota johtivat Rifa’a al-Tahtawin ja Nasif al-Yazjin kaltaiset merkittävät henkilöt. Tänä aikana arabian kieli koki huomattavan uuden nousun lehdistön synnyn, kirjapainojen perustamisen, modernien tieteiden kääntämisen ja uusia käsitteitä vastaavan sanaston uudistamisen myötä.

10. Arabia nykyaikana

Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous hyväksyi arabian kuudenneksi viralliseksi kielekseen 18. joulukuuta 1973. Päivää vietetään vuosittain maailman arabian kielen päivänä. Kieli siirtyi ”nykyklassisen arabian” aikakauteen, ja sitä käytetään mediassa, koulutuksessa ja teknologiassa.

Arabia on:

• Yksi Yhdistyneiden kansakuntien virallisista kielistä vuodesta 1973.

• Virallinen kieli yli 20 maassa.

• Yli 400 miljoonan ihmisen puhuma kieli, mukaan lukien äidinkieliset puhujat ja toisena kielenä sitä käyttävät.

• Kieli, johon kuuluu kaksi päämuotoa:

o Klassinen arabia: koulutuksen, median ja muodollisen kirjoittamisen kieli.

o Puhekielen murteet: kuten egyptinarabia, levantinarabia, Persianlahden arabia, marokonarabia ja muut.

Arabian historian erityispiirteet

• Johdanto ja taivutus: Arabia perustuu kolmi- ja nelikonsonanttisiin juuriin, joista voidaan johtaa satoja sanoja tarkkojen taivutuskaavojen mukaisesti.

• Joustavuus ja mukautumiskyky: Kieli on säilyttänyt rakenteelliset perusteensa yhtäjaksoisesti 1 500 vuoden ajan hajoamatta erillisiksi kieliksi, toisin kuin latina, josta kehittyivät ranska, italia ja espanja.

• Kalligrafinen monimuotoisuus: Arabialainen kalligrafia on kehittynyt varhaisista muodoistaan erillisiksi taidesuuntauksiksi, kuten kufi, naskh, thuluth, diwani ja ruq’ah.